Ruokailu & anniskelu Lontoossa
Ruokailun ja anniskelun suhteen Lontoo tarjoaa loputtomasti vaihtoehtoja, sopivien paikkojen runsaus saattaa jopa saada pään pyörälle. Valittavinasi ovat tutut pikaruokaketjut, pubiruoka, Michelin tähtiä omaavat ravintolat ja tietysti ruokaa aivan maailman jokaiselta kolkalta. Kaiken Lontoon tarjonnan kokeilemiseen kuluisi epäilemättä vuosikausia.
Fish and Chips
Etikalla ja suolalla maustetut fish and chips, eli kala ranskalaisilla, on jokseenkin se brittiläisten tunnetuin perinneruoka, ja sinunkin tulee ehdottomasti maistaa sitä. Kaikki fish and chip -paikat eivät kuitenkaan ole samantasoisia. Pohjois-Lontoon varakas Muswell Hill on se alue, jonka eräs ravintola kerta toisensa jälkeen saa parhaat arvostelut kaupungin laadukkaimmista ja maukkaimmista fish and chips -annoksistaan. Ravintolan sijainti on pysynyt Lontoossa vierailevilta turistilaumoilta piilossa, mutta paikalliset osaavat vannoa sen nimeen. Ai, mikä ravintolan nimi sitten on? Kyseessä on Muswell Hill Broadwayn varrella sijaitseva Toff’s, joka on yhden perheen voimin pyörivä fish and chip -ravintola. Annokset ovat valtavia, ja kala on takuuvarmasti tuoretta. Turistien on jokseenkin hankalaa päästä Muswell Hilliin, ja juuri siksi ravintola onkin pysynyt paikallisena salaisuutensa. Jos et halua vaeltaa Muswell Hilliin saakka, ota suunnaksesi Bloomsburyn North Sea Fish Restaurant tai Marylebonen The Golden Hind. Kummatkin tarjoavat Lontoon parhaimpiin lukeutuvat fish and chips -annokset.
Parhaat pubit
Lontoon parhaiden pubien valitseminen on todella vaikeaa, ja jokaisen henkilökohtainen Top 10 -lista vaihteleekin sen mukaan, mistä kunkin makunystyrät pitävät. Huomaat kuitenkin jo heti alkuun, että suurin osa pubeista kantaa aivan ihanan naurettavaa nimeä. Jos historia on sinun heiniäsi, kokeile Sohon The Dog and Duckia, jossa George Orwell aikoinaan kallisteli tuoppia ja lasia, tai Covent Gardenin The Lamb and Flag -pubia, jossa ennen nyrkkeiltiin ilman hanskoja, tai Belgravian menneistä päivistä muistuttavaa Star Tavernia, jonka suojissa monet kuuluisuudet – mukaan lukien pahamaineiset Suuren junaryöstön suorittajat – ovat vierailleet. Jos sinulle riittää hyvämaineinen ja mielenkiintoinen pubi, on High Holbornin Princess Louise sopiva valinta, sillä siellä koet astuvasi suoraan 1800-luvun viktoriaaniseen aikaan. Varteenotettava vaihtoehto sille on Knightsbridgen katujen suojissa piilotteleva, ällistyttävä Nags Head, joka on omin silmin todistettava; pubi on sekainen, kotoisa ja kaikkea muuta kuin tyylikkään trendi. Jos sen sijaan etsit korkealaatuista pikkupanimoiden olutta, kannattaa askeleet suunnata kohti Covent Gardenin The Harpia, King’s Crossin The Queen’s Headiä tai Islingtonin The Earl of Essexia.
Edullisia ruokapaikkoja
Lontoon tarjoama menu on äärettömän laaja, ruokaa on tarjolla maailman jokaiselta nurkalta, eikä se aina ole halpaa. Vaikka Lontoo on kallis kaupunki, saatat hyvinkin yllättyä sen tarjoamien edullisten ruokapaikkojen runsaudesta. Yalla Yalla löytyy jokseenkin nuhruisen mutta silti vilkkaan Sohon syrjäiseltä pikkukadulta. Tämä pikkuruinen ravintola on kotoisa, konstailematon ja tarjoilee laadukasta ja halpaa libanonilaista ruokaa. Tiukalla budjetilla matkaavien herkkusuiden ei tule unohtaa myöskään Sohon Gelupoa, joka erikoistuu italialaiseen ruokaan. Ravintolan jäätelöbaari on suoranainen paratiisi, ja Italian eri alueiden voileivät, piiraat & pasteijat jne. tyydyttävät sekä makunystyräsi että kukkarosi. Kasvissyöjille, ja muillekin, Berwick Streetin Beatrootin valmistamat salaatit ja maukkaat kuumat ruokalajit tarjoavat rahoille loistavaa vastinetta. Kaupungin paras edullinen burrito löytyy Daddy Donkeysta, joka on Leather Lane Marketia kodikseen kutsuva myyntikärry. Se on avoinna lounasaikaan, mutta paikan päälle on syytä saapua aikaisin, sillä sen edustan jono voisi kiertyä kahdesta M25:den ympäri. St. Giles Streetillä sijaitseva Seoul Bakery on vaatimaton korealainen kahvila, joka tarjoilee maukkaita aterioita jopa 6 eurolla (5 £).
Ravintoloitten aatelistoa
Parhaitten ravintoloitten listaa on jokseenkin mahdoton koota, sillä kullakin aterioijalla on oma makunsa. Jollemme ota hintaa huomioon, seuraavassa ovat mielestäni eräät Lontoon parhaimmista ravintoloista. Jos haluat viettää ylellisen illan, on valintanasi kenties Park Lanen varrella sijaitsevan Hilton-hotellin 28. kerroksen Galvin at Windows, josta avautuu loistava näköala Hyde Park -puistoon. Ravintola erikoistuu ranskalaiseen laatukeittiöön ja sillä on ikioma Michelin tähti. Jos puolestaan kaipaat maukkaalla italialaisella ruoalla herkuttelua, ota suunnaksesi Bermondsey Streetillä oleva konstailematon Zucca. Archer Streetillä sijaitseva Bocca di Lupo puolestaan on kohtuuhintainen herkkusuiden paratiisi. Intialaista ruokaa tulet löytämään aivan kaikkialta, mutta Covent Gardenin Moti Mahal tarjoaa vastustamattomia annoksia.
Iltapäivätee
Iltapäivätee on englantilaisten vankimpia perinteitä, ja se niin paikallisten kuin Lontooseen saapuneitten turistien suosiossa. Turistirysien ulkopuolisiin parhaisiin teepaikkoihin lukeutuu Theobald’s Roadin Bea’s of Bloomsbury sekä Pohjois-Lontoon Mill Lanella sijaitseva vegaanipohjainen ja gluteiinivapaiden tuotteiden Bake-a-boo. Toinen Lontoon pohjoisalueiden varsinainen helmi on Highgaten pikkuruinen, charmia tihkuva ja huippusuosittu High Tea. Jos et halua seikkailla keskustan ulkopuolella, valitse vaikkapa Dean Street Townhouse, joka tarjoilee viehättävän vanhanaikaisen tunnelmansa ohella ihastuttavan maukkaita pieniä voileipiä, skonsseja ja pikkuisia kakkusia.
Joo, fish-and-chipsistä ollaan jo kaikki Lontoossa vierailleet varmaankin nautittu ja se onkin perinteisesti voipaperiin ja sanomalehteen käärittynä maukas pakkaus. Lontoo myös tulvii erilaista etnistä keittiötä, ja herkullista sellaista, mutta onkos briteillä muita kansallisruokia tuon uppopaistetun kalan ja ranskalaisten lisäksi? Olisi kiva seuraavalla Lontoon reissulla kokeilla jotain muutakin saaren ”omaa”, jos sellaista siis on olemassa? Ei Suomeakaan maailmalla ruokaperinteestään tunneta, mutta kyllähän kotimaassakin voi maistella monia kansallisruokia kalakukosta karjalanpiirakoihin,mämmistä mustikkapiirakkaan. Kertokaapa sis, mitä muuta britit itse ennen vanhaan söivät?
Tavalliset pubit (ei siis gastropubit) tarjoavat yleensä perinteistä brittiruokaa. Esim. bangers and mash eli makkara ja muusi on jo niin perinteistä, ettei sen perinteisemmäksi enää pääse. Sunday roast (paahdettua lihaa, perunaa ja kasviksia), lihamunuaispiiras, shepherd’s pie (lihapiirakka perunamuusikuorella), lihaolutpiiras ja pasteijat ovat muita varteenotettavia vaihtoehtoja. Intialaista ruokaa syödään myös todella paljon, ja sitä monet pitävät perusruokana ja lähestulkoon yhtenä Britannian kansalliskeittiöistä.
Niin, Britanniassa on jo niin kauan ollut siirtolaisia, että ovat takuulla keittöt jo menneet sekaisinkin eikä kohta kukaan osaa sanoa, mikä on ehtaa brittiläistä perinneruokaa. orkidea osasi kuitenkin luetella loistavia vaihtoehtoja tuolle fish & chips annokselle, kiitos niistä. Jäi mietityttämään tuo lihaolutpiiras, se vasta kuulostaakin erikoiselta. Iltapäivätee on sekin herttainen perinne siirtomaavallan vuosilta, jolloin teestä tuli epäpuhtaan veden sijaan kansallinen juoma. Teehetkellä kannattaakin käväistä jossakin tunnelmallisessa kahvilassa, ja herkutella kakkusilla ja sandwicheillä.
Lihaolutpiiras ei oikeastaan ole kovin erikoinen, vaikka kuulostaa kyllä kieltämättä siltä. Taikinakuori (muistaakseni yleensä voitaikinaa), jonka sisällä on lihaa oluella terästetyssä kastikkeessa (Irlannissa Guinness pie). Kastike itsessään muistuttaa meidän ruskeaa kastikettamme, mutta ne piiraat joita olen maistanut ovat olleet todella hyvin maustettuja ja haudutettuja (melkeinpä makeita). Hauskaa siinä on se, että perinteisesti piiraat tarjotaan ranskisten kanssa, joten ihan mukavasti saa vatsansa täyteen jos piiras sattuu olemaan lautasen kokoinen 😀
Iltapäivätee on tosiaan myös mukava perinne. Monissa kahviloissa on nykyään mukavaa viettää teehetki, tai sitten voi varata vähän hienomman vaihtoehdon hotellista tai vastaavasta (yleensä alkaen 30 punnasta). Yleensä tarjottavia on sen verran paljon, ettei hirveästi tarvitse enää sen päivän aikana syödä.
Vaikka brittiläinen kulttuuri tunnetaan pubeista, olen kauhulla seurannut nuorison juomameininkiö maassa, ja esimerkiksi Etelä-Euroopan lomakohteissa. Toki suuri osa meistä suomalaisistakin juo aivan liikaa mutta esimerkiksi samanlaista kamalla tilannetta kuin monien brittikaupunkien kaduilla perjantai- ja lauantai-iltoina en ole edes Suomessa usein nähnyt!Nuoret ovat räkäkännissä ja käyttäytyvät sen mukaisesti: osa oksentelee nurkissa, osa riisuuntuu keskellä katua ja loput hoilaavat horjuessaan eteenpäin. Ei ole kovin kivaa katseltavaa. Oluttuopit ovat vaihtuneet koviin juomiin ja humalatilaa haetaan hakemalla, se ei ole enää seurausta mukavasta illanvietosta.