Kun matkustetaan Euroopassa, niin matkavakuutuksen ottaminen usein unohtuu. Eurooppalaisella sairasvakuutuskortilla ja Euroopan Unionin kansalaisena saa hoitoa kaikissa Euroopan maissa. Yhdistynyt kuningaskunta erosi kuitenkin Euroopan Unionista ja monet säännöt muuttuivat.
Englannin julkinen terveydenhoito on maailmankuulu. Mutta ei laadustaan vaan ihan jostain muusta. Jonot ovat pitkiä ja hoidon laatu vaihtelee.
Matkavakuutusta Lontoon matkalle ei oteta yleensä samasta syystä kuin matkavakuutusta vaikka Thaimaan matkalle. Siis sellaisen pahimman varalle, että joutuu onnettomuuteen ja pelätään ettei saa mitään hoitoa tai että se maksaa maltaita. Ensiavun saa kaikissa tapauksissa, ketään ei jätetä ilman välttämätöntä hoitoa. Suurempi ongelma on ihan tavalliset pienet sairaudet tai muuten pitkittynyt hoito. Silloin matkavakuutus auttaa sinua ohittamaan julkisen terveydenhuollon jonot ja saat ensiluokkaista hoitoa.
Matkavakuutusta ei tietenkään oteta pelkästään sairauksien varalle. Vakuutus kattaa monia muitakin ongelmatilanteita, kuten matkalta myöhästymisen, matkatavaroiden katoamisen tai vahingoittumisen. Moniin matkavakuutuksiin liittyy vielä vastuuvakuutus.
Monista vakuutusyhtiöistä saa netin kautta otetusta matkavakuutuksesta alennusta. Näin on esimerkiksi if matkavakuutuksessa, jossa saa 10% alennuksen jos vakuutussopimuksen tekee netissä. Joka tapauksessa matkavakuutus kannattaa ottaa kotimaiselta toimijalta kuten If:ltä tai Pohjolasta. Korvausten jälkiselvittely on silloin huomattavasti mukavampaa. Travelguard yhtiöllä on suomenkielinen yksikkö ja suomenkieliset sivut, joten sen voi varmaan myös laskea suomalaiseksi.
Jos vuokraat auton, niin huomaa, että yleensä matkavakuutus ei kata siihen liittyviä vahinkoja. Autonvuokrauksen yhteydessä tehdään erillinen vakuutussopimus. Se kannattaa ottaa mahdollisimman kattavana. Oikeaa puolta ajanut ei ole oikeudessa oikeassa.
Lue lisää: Euroopan kansalaisen terveydenhoito UK:ssa
Ilman muuta matkavakuutus vain kotimaassa toimivalta firmalta, muuten voi mahdollisen vahingonkorvauksen käsittelystä tulla todella kinkkistä ja kallista. On ihan eri asia toimia omalla äidinkielellä ja Suomen rajojen ja lainsäädännön sisällä kuin koettaa hoidella asioita esim. englanniksi ja vaikkapa brittiläisen tai jonkin USA:n osavaltion lakipykälien mukaan. Maiden välisissä pykälissä ja poikkeuslausekkeissa kun voi olla huimia eroja, eikä niitä tavallisella kouluenkulla ainakaan kukaan ymmärrä, vaikka kuinka huolella koettaisi ennen vakuutuksen allekirjoittamista ja maksamista ne pikkuprintit lukea.
Niin, ilman matkavakuutusta en itse ainkaan koskaan matkaan lähde, edes EU-maihin. Olen kerran harahtanut käyttämään vain Kelan antaman eurooppalaisen sairaanhoitokortin turvaa, eikä ainakaan Yorkin sairaanhoito miellyttänyt. Sairaalassa jono oli päivystyksessä pitkä, joten jouduin odottamaan omaa vuoroani kauan, siinä ajassa olisin voinut käydä yksityisellä ja saada kulut matkavakuutuksen kautta takaisin. Matkavakuutusta ei kannata sitten ottaa ihan mistä vaan, sillä vakuutusyhtiöiden ehdoissa ja hinnoissa on aikamoisia eroja. Lukekaa ne pikkuprintit huolella. Parhaan avun kaikkeen matkavakuutuksia liittyvään päänvaivaan löydätte suomenkieliseltä sivustolta http://matkavakuutus.info/
Kannattaa myös tarkistaa, tarjoaako oma ammattiliittosi matkavakuutusta jäsenyytensä myötä! Kaikilla aloilla sellaista ei toki ole mutta yllättäen monella tuo kate kuitenkin on, joten asia kannattaa selvittää ennen kuin ryntää ostamaan matkavakuutusta sellaisia tarjoavalta firmalta.