Vaikka Lontoo on yksi maailman suurimmista kaupungeista, on se täynnään kauniita puutarhoja ja puistoja. Itse asiassa upeita viheralueita on niin runsaasti, että on täysin mahdotonta vierailla niissä kaikissa yhden vierailukerran aikana. Seuraavassa esittelen muutamia Lontoon parhaista viheralueista.
Royal Botanical Gardens Kew
Kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha Kew (Gardens) on luultavasti eräs koko Lontoon kuuluisimmista, suurimmista ja parhaista puutarhoista. Se onkin ainutlaatuisuutensa ansiosta Unescon maailmanperintökohde. Puutarhalla on kokoa noin 121 hehtaarin verran ja sen suojissa kasvaa yli 30 000 eri kasvilajia. Itse kasvien lisäksi puutarhassa järjestetään mielenkiintoisia kasvinäyttelyitä, joista osa on suunnattu lapsille. Kew:n päämääränä on ”innostaa ihmisiä ja tarjota maailmanlaajuista tieteellistä kasvistonsuojelua, elämänlaatua samalla parantaen”. Suojeluun ja tiedonlisäämiseen suuntautuvaa tutkimusta puutarhassa suoritetaan sen omien kasviyksilöiden avulla. Kew:ssä vierailevat saavatkin loistavan tilaisuuden tutustua eräisiin äärimmäisen harvinaisiin kasvilajeihin. Voit tutkiskella ja ihailla puutarhan eri alueita joko jalkaisin tai sitä kiertävällä junalla, jonka kyydistä voit loikata alas milloin haluat. Lontoon keskustasta pääset District Line -metrolinjalla (sen Richmond-haaralla) aivan puutarhan läheiselle Kew Gardens -asemalle. Puutarha avaa ovensa päivittäin kello 9.30. Aikuisten lipun hinta on noin 18 euroa (14.50 £), ja aikuisen seurassa saapuvat alle 16-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.
Chelsea Physic Garden
Chelsean kasvitieteellinen puutarha lukeutuu Lontoon vähiten tunnettuihin viheralueisiin, mutta sitä ei todellakaan tule vähätellä. Muurien ympäröimä puutarha on perustettu vuonna 1673 ja tarjoaa todella kiehtovia alueita. Sen kivipuutarha on maailman vanhin ja eräät siellä nököttävistä kivenmurikoista ovat peräisin Towerin linnasta ja osa taas on Islannista vuonna 1772 kuljetettuja laavanpaloja. Chelsea Physic Garden keskittyy lääkinnällisiin, historiallisiin ja syötäviin kasvilajeihin, ja puutarhassa kasvaa yli 5 000 erityyppistä kasvia. Sinne luotu mikroilmasto on mahdollistanut jopa greippipuun ja maailman suurimman tunnetun oliiviipuun kasvattamisen. Puutarha on avoinna yleisölle tiistaista perjantaihin, kuten myös sunnuntaisin, kello 11 -18, lauantaisin se on suljettu. Sisäänpääsyn hinta on aikuisilta reilut 12 euroa (9.90 £) ja 5 – 15-vuotialta lapsilta 8 euroa (6.60 £), alle 5-vuotiaat pääsevät puutarhaan ilmaiseksi. Puutarhan lähin metroasema on 10 – 15 minuutin kävelymatkan etäisyydellä oleva Sloane Square. Bussit pysähtyvät aivan puutarhan portilla.
Kensington Gardens
Kensington Gardens lukeutuu Lontoon maineikkaimpien ja suosituimpien puutarhojen joukkoon. Se on yksi Lontoon kahdeksasta kuninkaallisesta puutarhasta. Puutarha levittäytyy 97 hehtaarin alueelle ja sen alueella sijaitsee Kensingtonin palatsi, jossa tänäänkin asustaa kuninkaallisen perheen jäseniä. Puutarhasta löytyy useita nähtävyyksiä, joista mainittakoon Walesin prinsessa Dianan elämälle omistettu muistoreitti – Diana Princess of Wales Memorial Walk -, Peter Panin patsas, ja prinssi Albertin muistomerkki. Puutarhan muodostavat avoin viheralue, puiden reunustamat kadut ja kauniit kukkaistutukset. Puutarhasta voivat kaikki nauttia ilmaiseksi vuoden jokaisena päivänä kello 6 ja auringonlaskun välisenä aikana. Pääset helposti puutarhaan sen lähistöllä olevilta Lancaster Gaten, Bayswaterin ja High Street Kensingtonin metroasemilta. Myös useat bussilinjat pysähtyvät aivan puutarhan kohdalla.
Hyde Park
Hyde Park -puisto on aivan Lontoon sydämessä sijaitseva valtava viheralue, ja sekin on kaupungin kuninkaallisten puutarhojen joukossa. Puistosta löytyy polkupyöräreittejä, uinti- ja veneilymahdollisuuksia, sekä lukemattomia rentoutumiseen sopivia nurmikenttiä. Hyde Parkissa sijaitsee myös maailmankuulu ”Speaker’s Corner”, jossa jokaisella on lupa lonkalta pitää puhe aiheesta kuin aiheesta. Puistossa asustaa mitä erilaisimpia kasvi- ja eläinlajeja, ja niiden valikoima kasvaa jatkuvasti. Sen niittyalueella pääset omin silmin katsomaan, miltä puisto näytti vuosia sitten. Hyde Parkin portti avautuu päivittäin kello 5 ja on avoinna aina auringonlaskuun saakka. Puistoon on vapaa pääsy, ja sinne pääsee helposti sekä metrolla että bussilla.
Hampstead Heath
Hampstead Heath tarjoaa viehättävän maaseutumaista tunnelmaa Pohjois-Lontoossa sijaitsevalla suunnattomalla viheralueellaan. Puisto muodostuu vihreistä kukkuloista, niityistä, sekä villieläimiä suojiinsa houkuttelevista luontotyypeistä ja niiden elinalueista. Alunperin puisto oli eläinten laiduntamiseen käytettyä nummea. Tänään Hampstead Heathin metsäalue kuitenkin jatkaa laajenemistaan alueen palatessa luonnolliseen muotoonsa, ja puistosta aukeavat loistavat näkymät Lontooseen. Sisäänpääsymaksua ei ole, ja puisto on avoinna jokaisena päivänä.
Regent’s Park
Kivenheiton Lontoon keskustasta pohjoiseen sijaitseva Regent’s Park on yksi miljoonakaupungin suurimmista viheralueista. Puistolla on kokoa 160 hehtaaria, ja se muodostuu hoidetuista puutarhoista, virkistysmahdollisuuksista ja aukeasta nurmialueesta. Puiston erikoisuuksia on 400 ruusulajia kasvava Queen Mary’s Gardens eli kuningatar Maryn puutarha. Regent’s Parkissa sinulla on myös mahdollisuus osallistua opastetulle lintukierrokselle, jonka aikana pääset oppimaan puiston alueella bongattavista lintulajeista ja kenties tutustumaankin niihin.
Vau, en tiennytkään, että Lontoosta löytyy noin monta suurta puistoa! Itse olen matkoillani rajoittunut vain Hyde Parkiin ja Kensington Gardensin suloihin, ensi kerralla suuntaan sitten jo muuallekin. Osalla puitsoista näyttää myös olevan aikamoinen historia takanaan ja omat nähtävyytensä… miksei matkatoimistot järjestä niihin opastettuja retkiä?