Aivan ajanlaskumme alussa roomalaiset rakensivat joen yli ensimmäisen sillan. Ensimmäinen silta oli kevyt ponttonisilta, joka melko pian korvattiin kestävämmällä rakenteella. Uusi silta lepäsi suurten paalujen tai pilareiden varassa.  Siltaa käytettiin vielä jonkin aikaa Rooman vallan luhistuttua.

Rooman valtakauden jälkeen elettiin pitkiä aikoja niin, ettei joen yli kulkenut siltaa lainkaan. Varhaiskeskiajalla London Bridge rakennettiin uudelleen monesti, kerran se tuhoutui tornadossa ja viimeinen puusilta tuhoutui tulipalossa vuonna 1136. Monien vaiheiden jälkeen uutta kivisiltaa alettiin rakentaa noin viisikymmentä vuotta tulipalon jälkeen. Uusi silta valmistui 1200 luvun alussa.

 

Keskiaikainen Lontoon silta. Siltaa ei enää ole. Uusi keskiaikainen kivisilta oli oman aikansa rakennustaidon mestarinäyte. Se ei ollut vain silta yli joen. Silta oli ainoa reitti yli Thamesin ja niin ollen strategisesti tärkeä paikka. London Bridge oli myös rakennettu niin, että sen avulla pystyttiin kontrolloimaan kaikkea liikennettä Thamesilla. Silta koostui 18 matalasta kaaresta joiden alta ei vähääkään suuremmilla aluksilla päässyt. Nostosilta vartiotorneineen mahdollistivat täyden hallinnan joen yli ja sitä pitkin kulkevaan liikenteeseen.

Silta oli keskiajalla koko Lontoon liike-elämän keskus. Sillan päälle oli rakennettu jopa seitsemän kerroksisia rakennuksia. Silta oli siis oikeastaan pienoiskaupunki.

Lontoon silta, London Bridge, 1825 vuodesta eteenpäin.London bridge jouduttiin purkamaan oltuaan käytössä yli 600 vuotta. Silta oli liian kapea teollistuvalle Britannialle. Lisäksi silta tukki liikenteen Thamesilla. Se sotilaallinen merkitys oli huvennut olemattomiin, olihan silta suunniteltu pari sataa vuotta ennen ensimmäisten tuliaseiden käyttöönottoa.

Vuonna 1825 valmistui uusi leveämpi ja modernimpi silta. Se palveli aina 1960 luvulle asti. Silloin silta myytiin ja sen uudet omistajat kuljettivat Arizonaan ja pystyttivät sen sinne. Siellä se on pystyssä vieläkin ja on alueen suurimpia nähtävyyksiä.

Moderni London Bridge, yövalaistusNykyään käytössä oleva London Bridge valmistui 1973, jolloin sen vihki käyttöön englannin kuningatar Elizabeth II. Silloin Thamesin yli kulki jo monta muutakin siltaa. Silta ei ole niin koristeellinen ja loisteliaan näköinen kuin monet muut Thamesin yli kulkevat sillat, kuten Westminster Bridge tai Tower Bridge. Se kuvastaa omaa aikaansa ja on tehty nimenomaan pitkäikäiseen käyttöön, aivan kuten kaikki sen edeltäjätkin. Nykyinen London Bridge on siis viimeisin lenkki 2000 vuotta jatkuneessa London Bridge siltojen ketjussa. ”London Bridge is falling down”. Aina se on silti rakennettu uudelleen.

London Bridge is falling down,
Falling down, falling down.
London Bridge is falling down,
My fair lady.

 


Kommentit

London Bridge — 3 kommenttia

  1. Olisi tosiaan mahtavaa, jos Lontoon kuuluisa silta olisi edelleen monikerroksisten rakennusten laidasta laitaan peittämä. Sehän olisi jo varsinainen vetonaula turistejakin varten, koska sellaista ei muualta maailmasta tietääkseni löydy. Eikö brittihallitus tosiaan ole koskaan ajatellut sillan rakentamista vanhaan loistoonsa nykyajan paloturvallisista materiaaleista ?

  2. Itse olen asunut Englannissa jo vuosia, enkä muista koskaan kuulleeni keskustelua sillan uudelleen rakentamisesta vanhaan loistoonsa. Jostain kumman syystä britit eivät ole tajunneet, kuinka loistava markkinaidea tuollainen ravintoloiden, kahviloiden ja kauppojen reunustama silta oikein olisi kaupungin turistivirralle! Takuulla sen päälle sijoitetut puodit ja ruokapaikat olisivat täpötäysiä koko vuoden ajan, Britanniallahan ei ole varsinaista turistisesonkia lainkaan vaan siellä on aina mukava lomailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>