Cutty Sark

Vieraile kuuluisalla brittiläisellä klipperillä

Suunnitteletko matkaa Lontooseen? Jos haluat nähdä kaupungin parasta antia, tulee sinun ilman muuta vierailla Cutty Sark -aluksella, joka on Ison-Britannian silmäterä! Tämä vuonna 1869 Jock Willis Shipping Line -yhtiölle Clyde-joella rakennettu brittiläinen alus on tänään maailman ainoa edelleen olemassa oleva teeklipperi. Se oli yhteen aikaan myös maailman nopein laiva. Cutty Sark seilasi Kiinan ja Lontoon väliä tyydyttääkseen imperiumin jatkuvasti kasvaneen teen kysynnän, ja luonnollisesti suuri osa teestä meni kaupaksi Britannian vientituotteena. Teen lisäksi Cutty Sark on purjehtinut lastinaan australialainen villa sekä sellaiset lastit kuin viini, alkoholi ja olut, joiden määränpäänä oli jokin eri puolilla maailmaa sijainneista satamista. Cutty Sark oli yksi aikansa parhaiten suunnitelluista ja siten myös pitkään nopeimmista aluksista ja onnistuu tänäänkin taianomaisesti houkuttelemaan luokseen turisteja kaikkialta maailmasta. Aluksen perinnön säilyttämiseksi se muutettiin myöhemmin museolaivaksi ja on yhä tänään erottamaton osa kansallista historiallista laivastoa, National Historic Fleetiä. Jos olet unelmoinut saavasi tilaisuuden vaellella maailman ainoan jäljellä olevan teeklipperin kannella ja sen alapuolella, kuuluu Cutty Sark itseoikeutetusti matkaohjelmaasi.

 

Cutty Sarkin kannella ja sisätiloissa:

Saatat hyvinkin ihastua tähän kaunokaiseen jo ensisilmäyksellä. Vuosien huolellinen ylläpito on nimittäin pitänyt legendaarisen laivan huippukunnossa. Jos omaat merimiehen sielun, täällä jos missään voit itse kokea, millaista elämä 1800-luvun klipperin kyydissä oikein oli. Voit esimerkiksi kuvitella käveleväsi yli sata vuotta sitten Cutty Sarkin kannella astelleiden merikarhujen jalanjäljissä. Laivalla voit tutustua sen historiaan ja saada selville, millaisia lasteja se kuljetti maailman laidalta toiselle. Sen jälkeen voit seistä aivan Cutty Sarkin alapuolella ja ihastella sen kuparirungon tyylikkäitä linjoja, jotka tekivät laivasta yhden aikakautensa nopeimmista!

 

Parasta iloa koko perheelle:

Perheen kanssa vierailulle saapuville Cutty Sark tarjoaa iloisen päivän täynnä toimintaa ja hauskuutta. Sen lisäksi, että lapsesi oppivat paljon uutta, he myös pääsevät leikkimään olevansa laivan merimiehiä. Anna heidän kavuta miehistön punkkiin tai tarttua laivan ruoriin. Voit myös viedä heidät tervehtimään aluksen kuuluisaa keulahahmoa nimeltä Nannie the Witch eli Noita-Annie! Cutty Sark omaa myös kiehtovan, ilmaisen Family Trail -puuhamahdollisuuden ja voitte jopa lainata tarinoilla ja leluilla täytetyn repun. Ettehän myöskään unohda tutustua erilaisiin peleihin ja interaktiivisiin näyttelyihin, joihin lapset tulevat takulla ihastumaan!

 

Tapahtumat ja näyttelyt:

Cutty Sarkilla järjestetään monenlaisia tapahtumia ja näyttelyitä ympäri vuoden. Tavallisimpiin tapahtumakategorioihin lukeutuvat Cutty Sark -studioteatteri, näyttelyt, planetaarioesitykset, opastetut kierrokset, luennot ja kurssit, konferenssi- ja opintopäivät, jäsentapahtumat jne. Tapahtumien päivämäärät ovat nähtävillä Cutty Sarkin sivustolla, jolla voit piipahtaa, mikäli olet aikeissa ottaa osaa tiettyyn tapahtumaan.

Aukioloajat:

Cutty Sark on yleisölle avoinna maanantaista sunnuntaihin, kello 10 – 17. Kohteeseen pääsee sisälle kello 16.15 saakka. Museolaiva on suljettu joulukuussa kahden päivän ajan, 24. – 26. joulukuuta.

Lippujen hinnat:

Pääsy on vapaa jäsenille ja alle 5-vuotiaille lapsille. Saatavilla on myös ryhmälippuja muiden sivustolla esillä olevien palveluntarjoajien kautta. Voit välttää pitkät jonot varaamalla liput etukäteen sivuston kautta. Aikuisten lippujen hinnat ovat alkaen 13,50 £ ja lasten puolestaan 7,00 £.

Nyt kun jo tiedät kaiken tarpeellisen Cutty Sarkista, valmistaudu nauttimaan sen tarjoamasta ainutlaatuisesta kokemuksesta!