Maailmassa on vain muutama todellinen suurkaupunki. Lontoo on yksi niistä. Monen mielestä se suurin ja kaunein. Usean sadan vuoden ajan se ehti olla Brittiläisen imperiumin keskus, josta hallittiin puolta koko maailmasta. Syrjäisestä roomalaisesta siirtokunnasta kasvoi tuhannessa viidessäsadassa vuodessa maailman keskus.

Tänään Lontoo on vilkas kulttuurikaupunki ja yksi maailman liike-elämän keskuksista. Haluat kaupunkilomalta sitten mitä tahansa, niin sen varmasti löydät Lontoosta.

Siis Lontoo on, kuten jokainen tietää, Yhdistyneiden Kuningaskuntien (UK) pääkaupunki. Yhdistyneisiin kuningaskuntiin kuuluu Pohjois-Irlanti ja Iso-Britannia. Iso-Britanniaan taas kuuluu Skotlanti, Wales ja Englanti. Edellä mainituista alueista Lontoo sijaitsee juuri Englannissa, joka on Brittein saarten eteläisintä osaa.

Lontoossa on asukkaita noin 7,5 miljoonaa ja koko metropolialueella lasketaan asuvan 12-14 miljoonaa asukasta. Siis 2-3 kertaa Suomen väkiluku! Ei siis mikään pikkucity.

Lontoon kaupunkikuvaa hallitsee Thames joki, joka kiemurtelee läpi kaupungin. Joki on leveä ja virtaus voimakas. Se on historiallisesti ollut melkoinen este ylittää. Nykyään sen yli kulkee yli 200 siltaa ja sen alittaa 17 tunnelia. Yli siis pitäisi päästä ja alikin.

Lontoon suurin lentokenttä on Heathrow:n lentokenttä (Heathrow Airport). Se on samalla Britannian suurin lentokenttä ja maailman vilkkain ulkomaanliikenteen solmukohta. Matkustajia kulkee kentän kautta vuodessa lähes 70 miljoonaa eli enemmän kuin koko Yhdistyneiden Kuningaskuntien koko asukasluku. Jos olet jo käynyt Lontoossa, olet luultavasti kulkenut juuri Heathrow:n lentokentän kautta. Halpalentojen myötä on myös lisääntynyt Lontoon lähistöllä olevien pienempien lentokenttien käyttö. Näitä ovat esimerkiksi Gatwick ja Stansted.

 


Kommentit

Lontoo — 13 kommenttia

  1. Itse olen jäänyt Lontoon pauloihin jo nuoruusvuosinani ja se on mielestäni edelleen maailman paras suurkaupunki! Olen ollut kaupungissa jo varmaan 20 kertaa, enkä ole kyllästynyt, sillä jokaisella kerralla on löytynyt jotain uutta ja mielenkiintoista. Tutut nähtävyydet on tullut kolutua jo useaan kertaan, ja kaupungissa on huimasti pikkumuseoita, joista ei usein edes matkasivustoilla kerrota, kuten tuo London Motor Museum. Lontoo on kaiken lisäksi mainio majapaikka, josta käsin voi kiitää lähialueiden ihmeitä ja kaunista ympäröivää luontoa ihmettelemään.

  2. Lontoo on huima kaupunki, ja lontoolaisten kanssa on todella helppoa tulla toimeen. Kenties siksi, että heistä suurin osa on itsekin muualta tulleita. Hintatasoltaan Lontoo voisi tietysti olla hieman edullisempi, mutta onneksi lentomatkojen hinnat ei enää päätä huimaa kilpailun kasvettua. Itse majoitun mieluimmin Lontoon laitamilla, etenkin pohjoisen puolella, jossa on sekä turvallista että keskustaa halvempaa.

  3. Monipuolinen ja selkeä sivusto Lontoosta, jolle toivottavasti saadaan uutakin luettavaa ajan kuluessa! Loistavat nähtävyyksien kuvaukset, joista saakin hyvän kuvan siitä, mitä kussakihn kannattaa ihailla!

  4. Lontoo on historiansa aikan kokenut monia terroristi-iskuja, mutta 7/7 vuonna 1005 sattunut oli niistä tuhoisimpia. Sen vuosipäivänä olin itsekin Lontoossa ja kävin osallistumassa muistotilaisuuteen Hyde Parkin viheriöillä. Turvatoimet olivat suunnattomat, sillä itse kruununprinssi William oli paikalla laskemassa muistomerkille kaunista kukkakimppua. Ihmisiä oli tietysti kertynyt puistoon kamalasti, ja suurimmalla osalla oli tippa silmäkulmassa. Terroristi-iskussahan kuoli 52 ihmistä, joiden elämä sai surullisen lopun ja joiden perheille nousi seinä vastaan. Itse en voisi moista edes kuvitella. Lontoo tuntui siitä huolimatta turvalliselta, aivan kuten aiemmillakin vierailuillani.

  5. Tuli taas huoli Lontoon turvallisuudesta, kun luin pari päivää sitten kuinka Bin Ladenin poika on antanut ”käskyn” tehdä taas iskuja länsimaihin. Hän kuulema mainitse erityisesti Lontoon. Itse olen juuri katsellut Lontoon matkoja syyslomaani varten, mutta nyt alkoi hieman arveluttaa, onko sinne meno sittenkään oikea päätös vai pitäisikö valita jokin neutraalimpi kohde.

  6. Kiitos mukavan laajasta ja tietorikkaasta sivustosta! Kaipaisin tänne vielä erillistä sivua Lontoossa opiskelemisesta. Kaupungissa on nimittäin vuosittain kymmeniä suomalaisia, lähinnä suorittamassa jatko-opintojaan, ja olisi mukava lähteä matkaan hieman opastetummin. Esimerkiksi asunnonvuokrauksessa monilla tutuilla on ollut hankaluuksia, koska usein yliopistojen asuntoloista ei ole sitä haettua paikkaa löytynyt. Vapailta markkinoilta itsekin aikoinani vuokrasin huoneen, erään perheen kotoa. Vuokrataso Lontoossa on kallis, ja riippuu myös alueesta, sillä Thamesin eteläpuolella huoneen tai asunnon löytää huomattavasti halvemmalla kuin kalliin pohjoispuolen seuduilta, ja Lontoon keskusta on huippukallista. Tiesittekö muuten, että neuvoja opiskeluun (ja muuhunkin) saa esimerkiksi Iso-Britannian Suomalaisen opiskelijayhdistyksen sivuston kautta?

  7. Lontoo valloitti kertaheitolla! Olen matkustellut muissakin suurkaupungeissa, mutta tämä vei voiton avoimmuudessaan ja suvaitsevaisuudessaan. Liekö syynä se, että näköjään ainakin puolet ”paikallisista” on muista maista peräisin. Ovat sopeutuneet muihin kulttuureihin ja siihen, ettei kaikki ymmärrä loistavaa englantia. Palvelu on erityisen ystävällistä ja apua saa aina, kun vaan itse pyytää. Aina ei ehdi edes pyytää, sillä esimerkiksi matkalaukkua portaikkoa pitkin Victorian asemalla raahatessani tuli heti vanhyempi herrasmies apuun ja kauhisteli, ettei nuori nainen saa tuollaisia kanniskella. Small talk luistaa ventovieraiden kanssa niin bussissa, pysäkillä, kaupassa kuin pubissa, sekaan vain. Ei pääse tulemaan yksinäinen olo!

  8. Nasta sivusto ja asiaa täynnä. Tähän kaipaisin kuitenkin vielä sivun Lontoon tarjoamasta iltaviihteestä, siis muustakin kuin teattereista. Olen lähdössä Lontooseen kuukauden päästä, mutta en ole oikein saanut kivoja vinkkejä siitä, missä iltaa voisi viettää pubien lisäksi. En ole enä ihan uori, joten diskot eivät ole se paras ratkaisu.

  9. Olen parhaillaan Lontoossa ja täytyy sanoa, että viime viikon Pariisin terrori-isku ja sen jälkimainingit näkyvät täälläkin. Aina on katukuvass totuttu näkemään ”Bobbyja” mutta nyt heidän sekaansa ovat saapuneet raskaasti aseistautuneet erikoisjoukot ja jopa sotilasajoneuvoja on ollut liikkeellä eräillä alueilla. Eilisen Blackfriarsin säpinän aikaan keskustassa oli aika turvaton olo, kun kaikilla oli mielessä niin Pariisin tapahtumat kuin Brysselin katujen autioituminen viranomaisten käskyistä.

  10. Kiitoksia monipuolista Lontoo-tietoutta tarjoavasta sivustostanne! Sellainen sivu näyttää kuitenkin vielä puuttuvan kuin Lontoon säät. Suurin osa meistä kun luulee, että Lontoossa sataa aina ja on sumuista, mutta sehän ei ihan pidä paikkaansa.

  11. Vau, mahtava lista Lontoon nähtävyyksiä ja niiden avulla osasin räätälöidä itselleni sopivan listan kohteista, joissa välttämättä halusin vierailla. Tuli samalla jo niiden jokaisen historia pikaiseltaan tutuksi, samoin lippujen hinnat ja muu oleennainen. Ei tarvinnut erikseen pomppia jokaisen kohteen omilla sivuilla tai arvailla ymmärsinköhän sittenkään omalla ontuvalla kouluenglannillani kaikkea.

  12. Apua, olen varannut matkan Lontooseen ensi syyskuun lopulle, mutta nyt Brexitin myötä tulen kait tarvitsemaan siihen mennessä jopa visan. En ole kuitenkaan koskaan sellaista vielä itselleni tarvinnut, eli voisiko joku valistaa onko sellaisen hankkiminen keskimäärin kallista, aikaa vievää tai vaikeaa?

  13. Olen menossa lokakuun lopulla Lontooseen kahden lapsen kanssa, iät 14 ja 8. Nyt katselen heille sopivaa ohjelmaa, jottei kumpikaan pääse pitkästymään. Tuossa nähtävyyslistalla on huikean monta mielenkiintoista kohdetta, osaisiko joku rajata meille muutamat ehdottomat kohteet, joihin molemmat lapset pääsee ja joissa he myöskin varmasti viihtyisivät? Itse en ole Lontoossa aiemmin käynyt, joten en osaa yksinäni valita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>